Päästölaskenta alkaa
Pyrkimyksemme on tarjota ympäristökuormitukseltaan pieniä tuotteita ja palveluita asiakkaillemme, jotta meillä olisi jatkossakin ympärillämme hyvän elämän edellytykset myös luonnon ja sääilmiöiden kannalta.
Pyrkimyksemme on tarjota ympäristökuormitukseltaan pieniä tuotteita ja palveluita asiakkaillemme, jotta meillä olisi jatkossakin ympärillämme hyvän elämän edellytykset myös luonnon ja sääilmiöiden kannalta.
Palvelemme koko kesän Kesä on erinomaista aikaa varmistaa, että syksy käynnistyy tehokkaasti. Palvelemme normaalisti myös kesällä niin postitus- kuin painokysymyksissä. Ollaan yhteydessä!
Simeon Hongistolle ja TPS:n U16-joukkueelle SM-hopeaa! Lasten ja nuorten hyvinvointi on meidän kaikkien etu. Harrastaminen tukee monin tavoin lapsen kasvua ja elämäntaitoja. Turvallisessa harrastusympäristössä oppii ottamaan muita huomioon ja toimimaan ryhmässä, kehittää itseään ja löytää omia vahvuuksiaan. Joskus harrastuksesta syntyy intohimo. Ilman yhteistyökumppaneita, sponsoreita ja kummeja moni asia nuorisoseuroissa jäisi toteutumatta, siksi mekin olemme kokeneet arvokkaaksi
JP Postitus yhteistyössä Suomen Nuorkauppakamarit ry:n kanssa Tuottava idea -kilpailu on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n kilpailu, joka kohdistuu yrityksiin ja uusiin, tulevaisuuden ideoihin. Kilpailun tavoitteena alusta saakka on ollut edistää yrittäjyyden arvostusta ja osoittaa mikä osuus ja merkitys innovaatioilla on talouselämämme terveessä kasvussa sekä elintasomme positiivisessa kehityksessä. Me JP Postituksessa haluamme olla tukemassa suomalaista yrittäjyyttä ja
JP Postitus Oy kuuluu tänäkin vuonna korkeimpaan AAA-luottoluokkaan. Pohjoismainen luottoluokittaja Bisnode Oy on myöntänyt meille korkeimman AAA luottoluokituksen. Tähän luottoluokkaan kuuluu vain 2,5 % suomalaisista yrityksistä. Korkeimpien luottoluokkien vaatimuksena ovat keskimääräistä paremmat talouden tunnusluvut, positiivinen tausta ja maksukäyttäytyminen sekä riittävä toiminnan volyymi. AAA luokitus kertoo yrityksen johdon hyvistä valinnoista ja henkilökunnan panostuksesta, sanalla sanoen, onnistumisesta.
Valmiin aineiston toimitus Tehostamme omia prosessejamme, jotta voimme vastata paremmin asiakkaidemme toiveisiin. Toimitathan valmiin aineistosi jatkossa osoitteeseen aineisto(a)jppostitus.fi